”Anarchism is a form of politics and ethics which takes the value of human freedom and self-government – inextricably linked to equality – as central and sees authoritarianism and hierarchical relations – those enshrined not only in the state, but also in capitalism, organized religion, patriarchy, even certain forms of technology – as external limitations and encumbrances upon human freedom.” 

Saul Newman, 2016, 3


Anarkismi sopeutuu huonosti erilaisiin määrittelyihin, mutta mielestäni Newmanin edellä esittämä tiivistys siitä, mitä anarkismi on ja mihin se pyrkii, on varsin onnistunut. Anarkismi tavoittelee vapautta erilaisista pakkovallan muodoista. Erilaisia pakkovallan muotoja voivat edustaa niin ihmisen ulkoiset kuin sisäisetkin tekijät. Minua pakottavat asiat ovat toisinaan ilmeisiä ja tiedostettuja, toisinaan taas eivät.

Perinteisesti anarkismi on lähtenyt yhteiskunnan tarpeen kyseenalaistamisesta. Näin ymmärrettynä anarkismi uhkaa kuitenkin ohentua vain materiaalista ja sosio-kulttuurista todellisuutta koskevaksi muutosvoimaksi tai vallankumousohjelmaksi, jossa yhteiskunnan tuhoamisesta tulee itsetarkoitus. Noam Chomskylle anarkismi merkitsee työvälinettä, taitoa olla kriittinen. Hänen tapauksessaan anarkismin voi ensisijassa katsoa tähtäävän muutokseen ihmisessä, ei niinkään muutokseen ihmistä ympäröivissä olosuhteissa. Chomskyn anarkismikäsityksen koen erityisen puhuttevaksi myös kasvattajana, sillä haluan uskoa kasvatuksen tavoittelevan muutosta ja uudenlaista toimijuutta kussakin opiskelijassa yksilönä.

Saul Newman muotoilee teoksessaan Postanarchism, millaista anarkismi tänä päivänä voisi olla ja millaista ihmisihannetta se voisi tuottaa. Newman haluaa ajatella, että anarkismin tulisi olla vapaa kaikista ennakolta sille asetetuista päämääristä olematta kuitenkaan vapaa eettisyyden vaatimuksesta tai omista arvoihanteistaan. Ihmiselämä on kaikkea muuta kuin meille valmiina tarjoiltu mielikuva. Anarkismissa uskotaan vapaudesta seuraavan inhimillistä kukoistusta nihilistisen elämänkieltämisen sijaan. Sen ihmiskuva on täten positiivinen. Newman katsoo lisäksi, että vapaus on myös moraalisena toimimisen perusedellytys.

Newman lähtee ajatuksesta, ettei elämässä ole valmiita identiteettejä, joita meidän tulisi tavoitella. Autonominen elämä rakentuu siitä, että olemme vapaita ja harjoitamme yksilöllisyyttämme vapaina meitä pakottavista valtarakenteista ja vaikutuksista. Länsimaissa on nykyisin erityisen vaikea olla aidosti vapaa, sillä kuvittelemme vapautemme jatkuvasti lisääntyneen. Todellisuudessa pakkovallan muodot vain ovat muuttuneet ja kätkeytyneet. Emme ole plantaasiorjia, mutta emme erityisen vapaita esimerkiksi valtiollisesta valvonnasta tai kuluttamisesta. Itseasiassa orjuutemme on myyty meille vapautena, vapautena valita aineksia osaksi elämäntapaamme, joka ei kuitenkaan ole ”aidosti omamme”. Orjuutta siis on tavoitella sellaista identiteettiä, joka on meille luotu, vaikka saisimmekin sitä vapaina tavoitella.

Newman tuo teoksessaan oivaltavasti esiin, miksi pelkäämme todellista vapauttamme ja näin mukaudumme, alistamme itsemme omasta tahdostamme muiden vallan alle. Erityisen silmiinpistävää on myös, miten nopeasti (ja kielteisesti) reagoimme toimintaan, joka on vastoin sitä, mitä meiltä odotetaan. Radikalismi koetaan vahingolliseksi, sillä se rikkoo niitä fiksoituneita ideoita vastaan, joita meillä on ihanteellisesta elämästä. Harvoin tulemme kuitenkaan pohtineeksi, mistä nämä ideat ovat saaneet alkunsa ja ovatko ne lainkaan todellisia.

Kasvatuksellisesta näkökulmasta on mielenkiintoista esittää kysymys, millaisia fiksoituneita ideoita koulu muassaan tuottaa. Onko koulu paikka, jossa harjoitetaan vain muodollista vapautta, orjuutta puettuna vapauden vaatteisiin? Anarkisti voi päätyä pitämään koululaitosta ihmisen itsensäkieltämisen tilana, jossa luodaan harhaanjohtavasti pysyvää ja ennalta määrättyä ihmisidentiteettiä samalla kun korostetaan vapautta ”olla oma itsemme”.

Seuraavassa tekstissä käsittelen tarkemmin sitä, miksi Newman päätyy ajatuksissaan yhteen saksalaisen 1800-luvun filosofi Max Stirnerin kanssa luodessaan kuvaa esimerkkianarkistista, ihmisestä, joka on autenttisesti ulkopuolinen.

Advertisement

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s