Edelliskerralla taustoitin hivenen anarkismia työtäni ajatellen. Tänään jatkan Newmanin käyttämästä termistä ”singulariteetti”, jolla mies viittaa persoonaan vailla valmista identiteettiä tai olemusta. Oion tarkoituksella mutkia ja yritän pitää tekstin mahdollisimman yksinkertaisena, olkoonkin, että asiat harvoin sitä ovat.

Nykypäivän länsimaisen ihmisen elämä on täynnä henkilökohtaisia, joita päivästä toiseen pyrimme täyttämään. Teemme töitä, kartutamme omaisuutta ja yritämme vältellä ajautumista yhteiskunnan heikompiosaisten joukkoon. Tätä kaikkea toteutamme enemmän ja vähemmän vapaaehtoisesti, vaikka toiset meistä tiedostavat toisia paremmin, millaisessa järjestelmässä olemme osallisena. Olemme käskynalaisia näkymättömälle vallankäyttäjälle (voimme nimittää sitä ideologiaksi, hegemoniaksi, järjestelmäksi jne.), joka kieltää meille luontaisesti kuuluvan vapauden vietin ja vaatii mukautumaan meille tarjottuun elämänmuotoon. Tähän elämänmuotoon liitetään sarja erilaisia määreitä, joilla kyseisen elämänmuodon paremmuutta vakuutellaan. Amerikassa ”kommunismi” on yhä kirosana vain siksi, että sukupolvet toisensa perään on opetettu pitämään sitä amerikkalaisuudelle vahingollisena. Suomessa esimerkiksi voimakas maanpuolustusvakaumus voisi edustaa sitä, mitä ajatellaan ihmisenä olemisen pitävän sisällään. Toisin ajattelu on outoa, sairastakin.

Newman ottaa teoksessaan avukseen 1800-luvulla eläneen saksalaisen Max Stirnerin ja hänen filosofisen työkalupakkinsa. Stirner halveksui aikanaan ihmisen pyrkimystä korvata uskonnolliset jumalat omalla kuvallaan. Hänelle oleminen oli tyhjyyttä, ”emptiness”, millä tarkoitti varmojen totuuksien etsinnän olevan mieletöntä. Ihmisillä on taipumus vastaanottaa mitä erilaisimpia uskomuksia maailmasta ja tehdä niistä itselleen fiksoituneita ideoita, jotka lopulta osoittautuvat Stirnerin mukaan hallusinatorisiksi. Varmasti itse kullakin meistä on olemassa ydinuskomuksia, joista emme ole valmiita luopumaan. Stirner kuitenkin katsoo, että ainoa aito asia ihmiselle on hän ”itse”. Yhteiskunta on alttari, jolle nämä ”itset” kerta toisensa jälkeen uhrataan. Yhteiskunta ikään kuin istuttaa yksilöt määrittämiinsä rooleihin ja identiteetteihin ilman, että yksilöllä itsellään on tähän ratkaisevaa sananvaltaa (, vaikka niin uskoisikin).

Newman näkee Stirnerin filosofiassa suuren mahdollisuuden. Stirnerin ihanteena on yksilö, Newmanille ”singulariteetti”, joka oivaltaa oman yksilöllisyytensä ja löytäessään itsensä tulee muokanneeksi samalla myös suhdettaan ulkopuoliseen todellisuuteen.

— power exists but it is not my concern; I refuse to let it constrain me or have any effect on me; I refuse power´s power over me.

Siinä missä tällaisen asenteen voisi kuvitella johtavaan toiminnalliseen apatiaan ja materiaalisen maailman hylkäämiseen, Newman näkee sen johtavan aiempaa vaikuttavampaan radikalismiin. Ihmisten sisäinen muodonmuutos johtaa ensin valtainstituutioiden väheksymiseen, mistä seuraa vähittäinen mutta vääjäämätön muutos myös yhteiskunnallisessa elämässä. Taustalla on uskomus siitä, etteivät sellaiset valtainstituutiot, joiden valta-asema vaimennetaan yhdentekeväksi, voi pakottaa ihmistä. Sisäisen riippumattomuuden tunne luo uudenlaisen vapauden tilan ja tunteen. Emme osaa kaivata rahantekoa tai loputtomia työtunteja typerryttävän yksitoikkoisessa työssä, jos olemme tietoisesti luopuneet niitä edellyttävästä ja meitä pakottavasti valtakoneistosta ja siitä elämänmuodosta, joiden osana ja edellytyksenä näitä toimintoja pidetään.

Kasvatuksen tulee tarjota vaihtoehtoja ja malleja ajatella elämä uusiksi sen sijaan, että jokainen meistä vain seurailisi valmiiksi uritettuja polkuja yhteiskunnan mallikelpoisina kansalaisina. Kullekin oman stirneriläisen itseyden löytäminen on tärkeää, jotta huomaamme, mitkä asiat elämässämme ovat todella omiamme ja mitkä meidän puolestamme valittuja. Uskon kasvatuksessa voitavan tarjota tiloja harjoittaa oman itseyden etsimistä, mikä taas voisi palvella laajemmin inhimillisen ja yhteisöllisen elämän kehittämistä ja oikeanlaisen riippumattomuuden jalostamista. Seuraavassa tekstissä pohdin, miten ihmisen oman itseyden etsintä ja löytäminen on sovitettavissa yhteen sosiaalisen yhteistyön ja jaetun hyvinvoinnin kanssa.

Advertisement

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s