Moikka,

Sain lopulta luettua päätökseen tuoreen Yalessa professorina toimivana Jason Stanleyn teoksen How Propaganda Works (2016). Stanley ruotii teoksessaan propagandaa ilmiönä ja sen erilaisia toimintamekanismeja kannustaen lukijaa ymmärtämään, ettei propaganda ole vain ei-länsimainen (tai pohjoiskorealainen) ilmiö, vaan se ilmenee mitä vahvimmin myös demokraattisina itseään pitävissä yhteiskunnissa. Ei ole kovinkaan kestävää ajatella, etteikö Suomessa propagandaa harjoitettaisi siinä missä sitä harjoitetaan naapurissamme Venäjällä. Teoksesta käy hyvin ilmi, miten laajasti propagandan käsite voidaan ymmärtää. Stanley haluaa teoksessaan keskittyä ennen muuta poliittiseen propagandaan, mutta hän tulee tarkastelleeksi propagandaa myös yleisemmällä tasolla. Teoksen tärkein opetus lienee siinä, että propagandalla on syynsä ja syntytekijänsä, joita jokaisen tulisi oppia tunnistamaan. Yhtä tärkeää on myös oppia tunnistamaan, milloin itse tulee käyttäneeksi propagandaa ja miksi. Opettajalle Stanleyn teos antaa myös ajattelemisen aihetta, sillä koulut ovat paikkoja, joissa institutionaalisen propagandan riskit ovat suuret.

Propagandalla on vahva yhteys ideologioihin. Ideologiat ovat ajatteluamme ja toimintaamme ohjaavia uskomusjärjestelmiä. Vääristyneitä ideologiat ovat silloin, jos sivuuttavat parhaan mahdollisen tarjolla olevan tiedon. Kaikki ideologiat eivät ole poliittisen demokratian kannalta huolestuttavia. Sellaisia ovat kuitenkin ne, jotka vahvistavat ihmisten välistä epätasa-arvoa. Propaganda syntyy vääristyneiden ideologioiden (flawed ideologies) tarpeesta vahvistaa itse itseään ja niiden asemaa, jotka tuosta ideologiasta hyötyvät. On esimerkiksi helppo nähdä vallassa olevien eturyhmien syyllistyvän helposti propagandaan, sillä niille ei ole edullista heikentää omaa asemaansa. Vääristyneiden ideologioiden yhteydessä esiintyy myös legitiimejä myyttejä, joiden tarkoitus on ylläpitää vallitsevia olosuhteita ja ehkäistä orastavaa tai jo pinnalla olevaa muutoshalukkuutta.

Ideologiat hallitsevat ihmisiä, sillä identiteettimme ovat niihin kiinnittyneitä. Näin ollen on erityisen työlästä haastaa ideologioiden mahtia, sillä samalla ajatuisimme itsemme kanssa kiusalliselle epämukavuusalueelle. Propaganda on usein käyttäjälleen melko tiedostamatonta, sillä niitä synnyttävät ideologiat ovat koskemattomia ja kognitiivisesti turvattuja. Ihmisen psyyke on rakentunut tavalla, joka pyrkii suojelemaan omaa ajattelua vierailta vaikutteilta. Propaganda kytkeytyy myös sosiaalipsykologiaan, sillä haluamme uskoa ideologis-kollektiiviseen yhtenäisyyteen. mikä valitettavasti usein estää yksilön harjoittamaa kriittistä itsetarkastelua käsillä olevaa asiaa kohtaan. Propaganda ruokkii tätä epäkohtaa meissä ja luo tarvetta sosiaaliselle yhteenkuuluvuudelle. Sosiaalinen identiteetti on ihmiselle toisinaan erittäin raskas syrjäyttää, joskin se on välttämätöntä, jos haluaa todella saavuttaa objektiivisuutta. Stanley tosin suhtautuu skeptisesti mahdollisuuteen, jossa yksilö voisi irtautua sosiaalisista olosuhteista tyystin.

Stanley tuo esiin mielenkiintoisia pointteja siitä, miten hallitsevat ideologiat passivoivat ihmisiä ja saavat heidät syyllistämään järjestelmän sijaan itseään. Lisäksi ideologiat esittäytyvät rationaalisina, vaikka olisivatkin kaikkea muuta. Ihmisille riittää usein se, että ongelmiin esitetään selkeä syy riittävän uskottavan asiantuntijan suulla. Tällöin vastuu rationaalisesta tarkastelusta sivuutetaan. Ideologinen propaganda käyttää hyväkseen myös kielen hallintaa. Esimerkiksi Kiinassa ei opiskelijoille opeteta poliittisista termeistä niitä, joita voi pitää vahingollisina ja kapinallisia ajatuksia herättävinä. Stanley osoittaa, miten poliittisessa elämässä tullaan halventaneeksi niitä poliittisia ihanteita, joita puheen tasolla propagandan keinoin halutaan esittää kannatettavan. On varsin tavallista, että politiikassa puhutaan esimerkiksi demokratian ihanteista ilman, että tosiasiallisesti edes ymmärretään, mitä niillä tarkoitetaan tai mitä niihin sitoutumisesta aidosti seuraa.

Stanleyn teos muistuttaa myös siitä, miten kouluissa harjoitetaan sosiaalista kontrollia ja vahvistetaan yhteiskunnan määrittämää ihmisihannetta. Nykypäivänä tuo ihmisihanne tuntuu olevan suorittajaihminen, joka luo lisäarvoa yhteiskunnalle olemalla tuottava. Myös meillä on nähtävillä merkkejä siitä, miten koulujen halutaan kasvattavan yhteiskunnallisia menestyjiä, joilla on hyvät tekniset taidot ja muuttuvissa työtehtävissä vaadittavaa suorituskykyä. Kouluista ollaan hiljaisesti vähentämässä eettis-humanistista kasvatusta ilman, että tunnustetaan kenen ehdoilla tätä muutosta ollaan ajamassa. Jonkun eliitin etuja koulutuspoliittiset ratkaisut aina edistävät.  Näin koulutkaan eivät ole propagandasta vapaita alueita.

Advertisement

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s