Julkaistu alkuperäisesti vuonna 2015. 

Tutustuttuani Nnimmo Basseyn teokseen Kiehuva ja köyhtyvä Afrikka olen entistä vakuuttuneempi siitä, miten Afrikan mantereen kehitystä ovat jarruttaneet länsivaltojen ja kehittyneiden maiden luonnonvaroihin kohdistuvat tyhjennysoimet. Paikoin tämä, jo 1700-luvulla alkunsa saanut resurssien laajamittainen ryöstely on saanut härskit mittasuhteet ja tuhonnut edellytykset afrikkalaisilta itseltään luoda parempaa ja ulkovalloista riippumatonta tulevaisuutta.

Afrikka on mittaamattoman laajoilla luonnonvaroilla varustettu maanosa. Tyypillinen toimintatapa monikansallisilla yrityksillä Afrikassa on ollut keplotella itselleen oikeudet resurssivarantoon, tyhjentää se ja jättää poistuessa taakse tuhottu ympäristö ja rikkirevitty ekosysteemi. Milloin kyseessä ovat timantit ja milloin musta kulta, seurauksilla ei ole eroa. Kirjassaan Bassey tuo esiin kymmeniä esimerkkejä saastuneista kyläympäristöistä, joita monikansallisten yritysten toiminta on jättänyt jälkeensä. Lisäksi ihmiset menettävät kotejaan jo siinä vaiheessa kun maita yksityistetään ja tarvittaessa pakkolunastetaan.

Afrikan tilanne on hankala. Maanosaa hallitsivat pitkään siirtomaavallat, jotka tulivat luoneeksi hyvät olosuhteet raaka-aineiden ryöstelylle ja myöhemmin jatkuneelle maksimaalisten voittojen nettoamiselle. Nykyäänkin Afrikka on lähinnä raaka-aineiden tuottaja. Kiina rohmuaa Afrikasta öljyn ohella myös maata turvatakseen oman ruuansaatavuutensa ja saadakseen maata biopolttoaineiden tuotantoon. Afrikasta tekee otollisen yritykselle sopimusympäristö, joka suosii yrityksille otollisten, usein erittäin pitkäkestoisten sopimusten solmimista. Yritysten on mahdollista operoida suhteellisen vapaasti kehnon poliittisen lainsäädännön turvin ja korruptoituneiden poliitikkojen ja virkavallan avustamana.

Afrikassa tilannetta ei helpota, että valtioista köyhimmät on lisäksi syösty velkaloukkoon, josta heidän ei ole mahdollista omin avuin nousta. Kansainvälisten kaivosyhtiöiden, rahoituslaitosten ja johtavien talousinstituutioiden kytky on mitä ilmeisin. Esimerkiksi Ghanassa meillä Euroopassakin tutuksi käyneet rakennesopeutusohjelmat pyyhkäisivät maan yli, ja kaikki kaivostoiminta yksityistettiin (olivat osa sopeuttamisehtoja). Kaivosalan vaikutus Ghanan kansantalouteen on kuitenkin jäänyt minimaaliseksi, sillä varat virtaavat ulos maasta. Työntekijöistäkin vain 5% on paikallisia. Samanaikaisesti suuryritykset jättävät systemaattisesti maksamatta veroja tai kiertävät verovelvollisuuksiaan taloudellisilla järjestelyillä ts. kierrättämällä varoja veroparatiiseissa. Talouden vapauttamisen periaatteet ovat Afrikassa toimineet huonosti, eikä vaihtoehtoisia malleja ole kansainvälisen painostuksen nojalla kyetty viemään läpi.

Länsimaat tarvitsevat Afrikkaa kyltymättömän kulutuskulttuurinsa ruokkimiseen. Samalla me tulemme istuttaneeksi Afrikkaan unelman siitä elämänmuodosta, joka suurelle osalle länsimaalaisia ihmisiä on todellinen tai ainakin jollakin tavoin mahdollinen. Tämä taas on koko planeetan kestävälle kehitykselle valtava uhkakuva. Jo pitkään Afrikassa tuotantoa ovat ohjailleet länsimaiden sanelemat kaupalliset intressit. On käsittämätöntä, että esimerkiksi Etiopiassa kukkien kasvatus länsimaalaisten tarpeisiin on tuhonnut paikallisen ruokaturvan liki pysyvästi. Paikallinen viljely on tullut monin paikoin kannattamattomaksi ja elintarviketuotanto vaaraantunut. Afrikan maat toisin sanoen mukauttavat (pakon edessä) omaa tuotantoaan tyydyttämään lännen tarpeita. Lisäksi kaikki vienti hinnoitellaan heille valmiiksi.

Afrikan surullisen historiallisen kehityksen taustalla on paljon myös sellaista historiallista ainesta, josta yleisesti vaietaan (kaksinaismoralismin välttämiseksi). Näin esimerkiksi Kongon tapauksessa, jossa Yhdysvallat etunenässä masinoi aseellisten ryhmittymien yhteenottoja varmistaakseen yritystensä raaka-ainevirran ehtymättömyyden. Samanaikaisesti aseellisia konflikteja päivitellään maailmanpoliittisessa keskustelussa, vaikka isot valtiot ovat usein ongelmien taustalla joko rahoittamassa moraalittomuuksia tai sallimalla niiden tapahtumisen. Sotilaalliset ja kaupalliset intressit ovat usein jopa niin voimakkaat, että niiden edellyttämät moraalittomuudet täytyy naamioida konkreettisen auttamisen kaapuun. Afrikan maiden kohdalla tästä vilpittömästä auttamistyöstä on usein hyötynyt kaikki paitsi autettavien maiden kansalaiset itse.

Oma lukunsa on myös kehitysapu, joka on osalle afrikkalaisia puhdas länsimaisen itsekkyyden ja korruption manifestoituma, siihen kun liittyy valtavaa rakenteellista tuhlausta. Lisäksi kehitysapu on usein vain sumuverho uusliberaalien oppien ja linjausten edistämiselle. Kehitysapu tuntuukin sangen väljähtyneeltä ratkaisulta, jos ongelmat todella palautuvat kehitysavun tarjoavien valtioiden moraaliseen välinpitämättömyyteen ja haluttomuuteen korjata asioita pysyvästi, oman edunmenetyksen uhalla.

Advertisement

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s